Uusia tuulia välillä tarvitaan...

Saagamaiset tarinat ovat siirtyneet uuteen blogiin. Oheisen linkin kautta pääset jälleen lueskelemaan viimeisimmät kuulumisemme. Lisäksi vanhat tarinat on sinne siirretty ja kuviakin yritetään vähitellen tekstin lomaan palautella.

http://saaganeidon.blogspot.com/

Kesäisin terveisin Saaga & Helmi ja paimensukuiset alamaiset

Meillä on viimeaikoina juhlittu yhtä jos toista....






Niin onhan se kiva, kun arkirutiinit keskeytyvät juhlan viettoon. Vastikään juhlittiin meikäläisen 2- vuotissyttäreitä. No miten se nyt sitten arjessa näkyi? Mamma muisti tietenkin kaikille mainostaa synttäripäivääni. Sain mukamas herkullisemman aterian lautaselleni - no niistähän en kovin perusta - taisi herkut päätyä Helmin vatsaan. Viuhkalelu oli mieluisampi lahjus. Niehku ystäväni pesaisi nassuni korvia myöten juhlan kunniaksi ja se Nukkavieru yritti leikittää takaa-ajojuoksuleikillä. Ja rapsutuksia tietenkin sain normaalia arkipäivää enemmän - kehrätä hyristelin tyytyväisenä.



Minä olen aika kaunis 2 -vuotias neitokainen, vaikka itse sanonkin - "kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse" !






No muutama päivä ennen omia synttäreitäni Helmi täytti 7 kuukautta. Helmi on kasvanut isoksi tytöksi - on se nyt vielä vähän minua pienempi. Meikäläisen hermotkin ovat tasaantuneet, eikä tuo söpöstelijä ärsytä niin paljon kuin jokin aika sitten. Nyt me leikimme taas ihan sovussa ja pesemme toisiamme ja vietämme kissakivaa! Helmi onkin aikamoisen vauhdikas tyttö - se juoksee lujaa ja kiipeilee ja pudottelee kukkaruukkuja ikkunalaudalta alas,  availee ovia ja laatikoita - on siis uteliaskin. Mamma on suorastaan ihmeissään Helmin puuhastelun kanssa.



Helmi on päättänyt myös kaveerata tuon Nukkavierun - naskalihampaisen, takaa-ajavan-  pennelin kanssa. Ja kyllä ne juokseekin kilpaa; tosin pääsääntöisesti niin, että Helmi pinkoo edellä. Sitten kuuluu mamman kieltokomennus ja Nukkavieru hetkeksi rauhoittuu. Minua se uskoo aika hyvin, koska olen murissut ja napannut pari kertaa kuonolle - minuahan ei jahdata!



Ja juhlien sarja jatkuu... tai siis oikeastaan tästähän se alkoi....




Talon nuorimmainen karvattomampi otus tuli täysi-ikäiseksi toukokuun loppupuolella. On se nyt sitten niin aikuinen - ainakin olevinaan! Ja kortinkin kuulemma vihdoin sai pari päivää sitten kolmannella yrittämällä. Oli kuulemma jännityksen vuoksi pari kertaa "sössinyt jotain, siis jotain ihan käsittämätöntä skeidaa", niinkuin itse asian mainitsi. No kolmas kerta toden sanoi ja nyt sitten mamma säälittelee audinsa puolesta - mitäs meni vaihtamaan vanhan kulahtaneen volvonsa uudempaan autoon.

No onhan tuossa kuvassa aika komeat talon kuopukset!






Sitten tämä vauhdikas Nukkavieru saavutti muutama päivä sitten 3 kk iän - toivottavasti alkaa myös järki kasvaa kohisten, jalathan sillä on kasvanut jo vauhdilla - se on ihan honkkelikonkkelin näköinen. Ja tuo turkki vasta metka onkin: mamma tuskailee sen kanssa ja yrittää saada siitä jotenkin koiran turkin näköisen - se on kuulemma oikea villanuttu! Ei riitä perinteinen teräskampa kuten meidän muiden turkkeihin vaan mamman oli pakko käydä ostamassa sellaine karsta, jolla se turkkia selvittelee - no nyt tiedän miltä nukkavieru koira näyttää; joten nimivalinta osui enemmän kuin kohdalleen - Nukka - minulle Nukkavieru!


Ja sitten Niehku-ystäväni juhlien aika....




Minun rakas Niehku-ystäväni puolestaan juhli eilen 3- vuotis synttäreitään. Tosin rauhallisissa merkeissä.

Niehku-ystäväni oikea etutassu on ollut jo monta viikkoa kipeä. Ystäväni ontuu kävellessä ja varsinkin liikkeelle lähtiessä. Kyllä tassua on kuvattu pariinkin kertaan ja tutkittu eläinlääkärin toimesta, on syötetty kipulääkettä ja rajoitettu liikuntaa - mutta aina vaan tassu on kipeä :( Lisätutkimuksia on kuulemma tulevalla viikolla luvassa; toivottavasti tassu saadaan pian kuntoon - ystäväni näyttää niin surulliselta, kun ei pääse pihalle riekkumaan toisten paimensukuisten alamaisteni kanssa.



No vähän Niehku-ystäväni on leikittänyt Nukkavierua pihalla...



... pääsääntöisesti leikitys on kuitenkin jäänyt Pehmo-Nallen harteille...



... Viisas Musta on aivan liian arvonsa tunteva alentuakseen enää pennelin leikkeihin- eihän se nyt sovi laumanjohtajalle. Niin seuraava juhlan aihehan onkin alkusyksystä Viisaan Mustan 8- vuotissynttärit.


No on meillä oikein kissanpäivät kuitenkin kaiken juhlinnan lomassa.....



Helmi ottaa rennosti....



... ja rennosti....



Meikäläinen valloitti vitriinikaapin päällystän ja sieltä on turvallista tähystellä alamaailman menoa.... kissamaisesti!

Saaga täyttää torstaina 14.6  2 vuotta....








Kaikenkarvaiset kotijoukot Onnittelevat Päivänsankaria leikittämällä, hellittelemällä, rapsuttamalla, riekuttamalla.... vauhdikasta Syntymäpäivää!

Onnentoivotukset myös Saagan sisaruksille!

Meillä tarjoillaan Hopeateetä.....  





Täältä tulee NUKKA!

Vapusta se kaikki taisi alkaa, vai olisiko ollut pari päivää aiemmin. Mamma katosi yllättäin jonnekin; puhui ensin puhelimessa ja sitten katosi. Takaisin tultuaan myhäili itsekseen - no empä nyt oikein saanut taaskaan selville mikä oli meininki. Kului pari päivää - niin no se oli se Vapunpäivä - mamma lähti kamera mukanaan. Paluttuaan kirjaili FB:iin kuvien kera tekstiä : Hopeateetä ja Kahvinkorviketta.... kävelin kiinnostuneena tietokoneen näytön ohi ja näin parit kuvat. Toisessa oli valkoinen ja toisessa ruskea otus - huokasin syvään!



Ja sittenhän se toteutui - meille tarjoillaan nykyään Hopeateetä! Onhan sillä oikea nimikin; se on Nukka, virallisesti Seitavuoren Hopeatee. Pitää nimen olla kuulemma N-sarjaa, kuten toisten paimensukuistenkin nimet ovat. Nukka kuulemma kuvaa tätä nyt niin valkoista pentusta - tai kuvaa paremminkin, kun se tulee pihalta pyörittyään siellä hiekassa ja mullassa näyttäen nukkavierulta! Ahaaaaa - odotan mielenkiinnolla miltä näyttää nukkavieru pentu :). Meillä asuu siis nykyään Niehku-ystäväni, Viisas Musta, Pehmo Nalle ja Nukkavieru ja tietenkin Helmi ja mamma ja ja ja .... sekä minä Saaga-kuningatar.



Reipas pentu. Heti lähti touhuamaan meidän aikuisten paimensukuisten kanssa...  Niehku-ystäväni ja Viisas Musta ottivat naskalihampaisen hirviön tyynesti vastaan.



Pehmo Nallen kanssa nyt ei voi kyllä riekkua, kun se on niin superrauhallinen!




On sanomattakin selvää...




Nukka on - no miksi tätä nyt voisi sanoa. Kermanvärinen lapinkoira - ihan kermaleivoksen näköinen.






Niehku- ystäväni päätti adoptoida pentusen. Kyllähän Niehku varmaan kaipaa niitä omia pentujaan, jotka maailmalle lähetettiin. Se Niehkun ainokainen tyttökin, Nanouk, joka oli Niehkulle selvästi rakas. Näin minusta ainakin tuntui, kun ystävääni katselin omien pentujensa kanssa ja melkein kyyneliä vuodatin minäkin, kun Niehku pentusensa hyvästeli lähtiäisiksi.





Ja sitten nämä kaksi pentua - Helmi ja Nukkavieru - kyllä ne mennä rallattaa edestakaisin. Mamma yrittää kouluttaa koiraa, ettei saa juosta kissojen perässä. Mutta heti, kun se selkänsä kääntää, ajaakin Helmi koiratyttöä takaa - no siinähän kouluttaa. Minä kuljen arvokkaasti, hitaasti tuon kermaleivoksen ohi, en mitenkään innosta sitä juoksuleikkeihin. Ja olen sille jo pari kertaa tassuakin nostanut. Minun niskaanihan ei hypitä, eikä perässäni juosta!




Olen ollut muutenkin hyvin kärttyisällä tuulella viimeisten tassunvipatuspäivieni jälkeen. Mamma on ihan ihmeissän, kun murisen ja sihisen Helmille monta kertaa päivässä. Murisen myös välillä mammalle, kun se nostaa minut syliin tai varsinkin, jos se yrittää käpälöidä mahan alustaani. Hormonit ovat kuulemma sekaisin - jaaha, mitähän nekin ovat. Kai sitä nyt välillä saa olla huonolla tuulella! Tässä muuten makoilen uudessa lempituolissani - uudet jutut ovat aina niin virkistäviä....





Tämä ylisöpö, vilkas, äänekäs, leikisä Helmi vaan välillä ärsyttää. Minulla on varmaan univajettakin, kun en edelleenkään saa rauhassa nukkua öitäni. Paitsi, että Helmi häiritsee kissamaiseen tapaansa öitäni, niin nyt myös tuo Nukkavieru välillä uikuttaa...  Kai sitä nyt vähemmästäkin alkaa tukka kiristää.



Helmi tässä taas poseeraa linssiluteena. Se on käsittämättömän seurallinen. Minähän olen sellainen itsenäinen, vähän niinkuin oman tieni tassuttelija - en nyt aina jaksa olla niin seurallinen. Helmi sen sijaan kulkee mamman perässä, puskee ja naukuu ja tarinoi kaikki asiat. Se on ihan kieputtanut mamman tassunsa ympärille.





Aika makea haukotus - 



Sitten tassujenpesua..



Ja vihdoinkin Helmi nukkuu. Talossa on hetken hiljaista, kun paimensukuiset alamaisenikin kuorsaavat. Nukkavierukin on sängyn alla. Minäkin voin uinailla uudessa nukkumapaikassani - totesin, että talon korituoli on aika makoisa nukkumapaikka.... Kunnes meille tarjoillaan jälleen Hopeateetä.

 Rauhaisat yöuneni on vain menetetty....





Minä olen aina nukkunut hyvin ja sikeästi. Olen koisaillut paimensukuisten kera läpi yön ja makoisien unien jälkeen venytellyt aamuisin hereille samaan aikaan kuin talon väki. No myönnettäköön, että öisin siirtyilin makuupaikasta toiseen siis lähinnä sängyllä - riipuen siitä mikä kohta nyt sattui vapaana olemaan. Nimittäin myös Viisas Musta ja Pehmo Nalle valloittivat osuutensa sängystä. Ehdin jo naukaista riemusta, kun Helmi tuli ja koiruudet patistettiin ulos makuuhuoneesta muualle nukkumaan: ajattelin, että nytpä meillä onkin tilaa kerrakseen nukkua.

Eipä käynyt pieneen mieleenkään, että tuo pikkuriiviö onkin oikea yöeläin! Helmi aloitti melko nopeasti aamuyön naukuilusession ja herätti meidät kaikki. No Pehmo Nalle kuvitteli sen käskynä avata makuuhuoneen ovi - kissat ulos, koirat sisään - nakuiluna. Joten yönä ja muutamana aina vain aikaisemmin päivän alkaessa valjeta Helmi aloitti naukuilun, Nalle avasi oven ja koirat ryntäsi sängylle ja  ja ja .... minun oli pakko lähteä Helmin perään katsomaan. Eihän sitä hupsua nyt yksin viitsinyt laittaa riekkumaan. Hyvästi rauhaisat yöt!




Tämä akvaarion päällä jatkuvasti riekkuva olento on saanut meillä siis yöelämän aivan uusiin ulottuvuuksiin. Mamma totesi jälleen kerran, kuinka fiksu ja viisas kissa minä olen - siis ihan suorastaan koiramainen. Ja nyt meillä on sitten kuulemma aito kissa talossa - kovaääninen sellainen vielä kaiken lisäksi. Olen pohtinut, että ottaako tuo mamman lausahdus kohteliaisuutena vai ei!




Mutta päivisin sitten otan menetetyt yöuneni takaisin ja nukun omassa korissani pehmeän karvan päällä oikein sikeästi - ellei pikkiriiviö jälleen käy häiritsemässä. Helmi on onneksi uskonut, että sillä ei ole koriini  mitään asiaa - ei ainakaan nukkumaan. Ja nykyään saan aika hyvin muutenkin siinä rauhassa makoilla. Kori on aivan ihana. Se on kuulemma tosi vanha ja siinä on ennen minua joskus muinaisina aikoina nukkunut mamman Santtu-kissa. Mutta siitä on siis kamalan kauan, kori vain kaivettiin nyt esiin jokin aika sitten. Vähän tuo edeltäjäni on korin reunaan hampaitaan terotellut, muttei se haittaa...




Mamma vielä sijoitti korini ihanasti niin, että aurinko pääsee siihen lämmittämään ja näen ikkunasta ulos. Voin välillä vähän raotella silmiäni ja katsella ulkomaailman menoa.

Sattuipa tässä muutakin, joka myös häiritsi rauhaisia yöuniani. Kuten pari kuukautta sitten kertoilin, oli minulla tassujen vipatuspäivät ja luonani vieraili komea kollipoika. Onnistuin jälleen kerran uskottelemaan itselleni ja muille, että olen vihdoinkin tiineenä. Tehostin uskomusta vielä sillä, että söin hyvin ja nostin painoni uusiin lukemiin - no hyvin hämäys onnistuikin. Kunnes ne maagiset 7 viikkoa tassujen vipatuspäivistä oli kulunut. -  En ollutkaan tiineenä!
Vipatukset alkoivat ja vietin jälleen mukavia hetkiä yläkerran huoneistossa yhdessä komean sulhaseni kanssa - eikähän siinä nyt aina niin  nukuttua tullut - ja taas meillä, Nenukan kissalassa ja sulhaseni kotona peukutetaan ja toivotaan...

Tassujen vipatuspäivinä olin myös aiempaa kiukkuisempi ja purin sitä sitten niin Helmiin kuin Niehku-ystäväänikin. Molemmat saivat osakseen  murinaa, sihinää ja tassun nostoa. Vieläkin välillä murisuttaa. No nyt se kyllä taitaa johtua siitä, että tuo pikkuriiviökin aloitti tassujen vipatuksensa. Nuorena aloitti, kun on vasta 5.5 kk ikäinen - täällä se kuitenkin mennä mouruaa nyt yötä päivää. Hermot menee! - sillä on niin kamalan kova ääni! Onneksi kuulin mamman kertovan, että Helmikin pääsee nautiskelemaan perjantainameja, kuten minäkin aikoinaan. Eipähän silloin sitten vipatuttanut.




Kunhan tämä meidän arkemme tästä taas kaikkineen vipatuksineen rauhoittuu, yritän opettaa tuon Helminkin nukkumaan yönsä muita häiritsemättä. Ja kyllähän se nyt on vaan niin mukava leikkikaveri.... Helmi <3. Niitä rauhaisia yöuniani kuitenkin kaipaan!