Saagamaisia tarinoita

Uudet tuulet puhaltavat....

2012-08-01T12:30:01+03:00

Uusia tuulia välillä tarvitaan...

Saagamaiset tarinat ovat siirtyneet uuteen blogiin. Oheisen linkin kautta pääset jälleen lueskelemaan viimeisimmät kuulumisemme. Lisäksi vanhat tarinat on sinne siirretty ja kuviakin yritetään vähitellen tekstin lomaan palautella.

http://saaganeidon.blogspot.com/

Kesäisin terveisin Saaga & Helmi ja paimensukuiset alamaiset

Juhlittu on!

2012-06-23T08:49:01+03:00

Meillä on viimeaikoina juhlittu yhtä jos toista....

Niin onhan se kiva, kun arkirutiinit keskeytyvät juhlan viettoon. Vastikään juhlittiin meikäläisen 2- vuotissyttäreitä. No miten se nyt sitten arjessa näkyi? Mamma muisti tietenkin kaikille mainostaa synttäripäivääni. Sain mukamas herkullisemman aterian lautaselleni - no niistähän en kovin perusta - taisi herkut päätyä Helmin vatsaan. Viuhkalelu oli mieluisampi lahjus. Niehku ystäväni pesaisi nassuni korvia myöten juhlan kunniaksi ja se Nukkavieru yritti leikittää takaa-ajojuoksuleikillä. Ja rapsutuksia tietenkin sain normaalia arkipäivää enemmän - kehrätä hyristelin tyytyväisenä.

Minä olen aika kaunis 2 -vuotias neitokainen, vaikka itse sanonkin - "kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse" !

No muutama päivä ennen omia synttäreitäni Helmi täytti 7 kuukautta. Helmi on kasvanut isoksi tytöksi - on se nyt vielä vähän minua pienempi. Meikäläisen hermotkin ovat tasaantuneet, eikä tuo söpöstelijä ärsytä niin paljon kuin jokin aika sitten. Nyt me leikimme taas ihan sovussa ja pesemme toisiamme ja vietämme kissakivaa! Helmi onkin aikamoisen vauhdikas tyttö - se juoksee lujaa ja kiipeilee ja pudottelee kukkaruukkuja ikkunalaudalta alas, availee ovia ja laatikoita - on siis uteliaskin. Mamma on suorastaan ihmeissään Helmin puuhastelun kanssa.

Helmi on päättänyt myös kaveerata tuon Nukkavierun - naskalihampaisen, takaa-ajavan- pennelin kanssa. Ja kyllä ne juokseekin kilpaa; tosin pääsääntöisesti niin, että Helmi pinkoo edellä. Sitten kuuluu mamman kieltokomennus ja Nukkavieru hetkeksi rauhoittuu. Minua se uskoo aika hyvin, koska olen murissut ja napannut pari kertaa kuonolle - minuahan ei jahdata!

Ja juhlien sarja jatkuu... tai siis oikeastaan tästähän se alkoi....

Talon nuorimmainen karvattomampi otus tuli täysi-ikäiseksi toukokuun loppupuolella. On se nyt sitten niin aikuinen - ainakin olevinaan! Ja kortinkin kuulemma vihdoin sai pari päivää sitten kolmannella yrittämällä. Oli kuulemma jännityksen vuoksi pari kertaa "sössinyt jotain, siis jotain ihan käsittämätöntä skeidaa", niinkuin itse asian mainitsi. No kolmas kerta toden sanoi ja nyt sitten mamma säälittelee audinsa puolesta - mitäs meni vaihtamaan vanhan kulahtaneen volvonsa uudempaan autoon.

No onhan tuossa kuvassa aika komeat talon kuopukset!

Sitten tämä vauhdikas Nukkavieru saavutti muutama päivä sitten 3 kk iän - toivottavasti alkaa myös järki kasvaa kohisten, jalathan sillä on kasvanut jo vauhdilla - se on ihan honkkelikonkkelin näköinen. Ja tuo turkki vasta metka onkin: mamma tuskailee sen kanssa ja yrittää saada siitä jotenkin koiran turkin näköisen - se on kuulemma oikea villanuttu! Ei riitä perinteinen teräskampa kuten meidän muiden turkkeihin vaan mamman oli pakko käydä ostamassa sellaine karsta, jolla se turkkia selvittelee - no nyt tiedän miltä nukkavieru koira näyttää; joten nimivalinta osui enemmän kuin kohdalleen - Nukka - minulle Nukkavieru!

Ja sitten Niehku-ystäväni juhlien aika....

Minun rakas Niehku-ystäväni puolestaan juhli eilen 3- vuotis synttäreitään. Tosin rauhallisissa merkeissä.

Niehku-ystäväni oikea etutassu on ollut jo monta viikkoa kipeä. Ystäväni ontuu kävellessä ja varsinkin liikkeelle lähtiessä. Kyllä tassua on kuvattu pariinkin kertaan ja tutkittu eläinlääkärin toimesta, on syötetty kipulääkettä ja rajoitettu liikuntaa - mutta aina vaan tassu on kipeä :( Lisätutkimuksia on kuulemma tulevalla viikolla luvassa; toivottavasti tassu saadaan pian kuntoon - ystäväni näyttää niin surulliselta, kun ei pääse pihalle riekkumaan toisten paimensukuisten alamaisteni kanssa.

No vähän Niehku-ystäväni on leikittänyt Nukkavierua pihalla...

... pääsääntöisesti leikitys on kuitenkin jäänyt Pehmo-Nallen harteille...

... Viisas Musta on aivan liian arvonsa tunteva alentuakseen enää pennelin leikkeihin- eihän se nyt sovi laumanjohtajalle. Niin seuraava juhlan aihehan onkin alkusyksystä Viisaan Mustan 8- vuotissynttärit.

No on meillä oikein kissanpäivät kuitenkin kaiken juhlinnan lomassa.....

Helmi ottaa rennosti....

... ja rennosti....

Meikäläinen valloitti vitriinikaapin päällystän ja sieltä on turvallista tähystellä alamaailman menoa.... kissamaisesti!

Saaga 2-vuotta!

2012-06-13T15:54:01+03:00

Saaga täyttää torstaina 14.6 2 vuotta....

Kaikenkarvaiset kotijoukot Onnittelevat Päivänsankaria leikittämällä, hellittelemällä, rapsuttamalla, riekuttamalla.... vauhdikasta Syntymäpäivää!

Onnentoivotukset myös Saagan sisaruksille!

Hopeateetä, olkaa hyvät!

2012-05-13T12:44:01+03:00

Meillä tarjoillaan Hopeateetä.....

Täältä tulee NUKKA!

Vapusta se kaikki taisi alkaa, vai olisiko ollut pari päivää aiemmin. Mamma katosi yllättäin jonnekin; puhui ensin puhelimessa ja sitten katosi. Takaisin tultuaan myhäili itsekseen - no empä nyt oikein saanut taaskaan selville mikä oli meininki. Kului pari päivää - niin no se oli se Vapunpäivä - mamma lähti kamera mukanaan. Paluttuaan kirjaili FB:iin kuvien kera tekstiä : Hopeateetä ja Kahvinkorviketta.... kävelin kiinnostuneena tietokoneen näytön ohi ja näin parit kuvat. Toisessa oli valkoinen ja toisessa ruskea otus - huokasin syvään!

Ja sittenhän se toteutui - meille tarjoillaan nykyään Hopeateetä! Onhan sillä oikea nimikin; se on Nukka, virallisesti Seitavuoren Hopeatee. Pitää nimen olla kuulemma N-sarjaa, kuten toisten paimensukuistenkin nimet ovat. Nukka kuulemma kuvaa tätä nyt niin valkoista pentusta - tai kuvaa paremminkin, kun se tulee pihalta pyörittyään siellä hiekassa ja mullassa näyttäen nukkavierulta! Ahaaaaa - odotan mielenkiinnolla miltä näyttää nukkavieru pentu :). Meillä asuu siis nykyään Niehku-ystäväni, Viisas Musta, Pehmo Nalle ja Nukkavieru ja tietenkin Helmi ja mamma ja ja ja .... sekä minä Saaga-kuningatar.

Reipas pentu. Heti lähti touhuamaan meidän aikuisten paimensukuisten kanssa... Niehku-ystäväni ja Viisas Musta ottivat naskalihampaisen hirviön tyynesti vastaan.

Pehmo Nallen kanssa nyt ei voi kyllä riekkua, kun se on niin superrauhallinen!

On sanomattakin selvää...

Nukka on - no miksi tätä nyt voisi sanoa. Kermanvärinen lapinkoira - ihan kermaleivoksen näköinen.

Niehku- ystäväni päätti adoptoida pentusen. Kyllähän Niehku varmaan kaipaa niitä omia pentujaan, jotka maailmalle lähetettiin. Se Niehkun ainokainen tyttökin, Nanouk, joka oli Niehkulle selvästi rakas. Näin minusta ainakin tuntui, kun ystävääni katselin omien pentujensa kanssa ja melkein kyyneliä vuodatin minäkin, kun Niehku pentusensa hyvästeli lähtiäisiksi.

Ja sitten nämä kaksi pentua - Helmi ja Nukkavieru - kyllä ne mennä rallattaa edestakaisin. Mamma yrittää kouluttaa koiraa, ettei saa juosta kissojen perässä. Mutta heti, kun se selkänsä kääntää, ajaakin Helmi koiratyttöä takaa - no siinähän kouluttaa. Minä kuljen arvokkaasti, hitaasti tuon kermaleivoksen ohi, en mitenkään innosta sitä juoksuleikkeihin. Ja olen sille jo pari kertaa tassuakin nostanut. Minun niskaanihan ei hypitä, eikä perässäni juosta!

Olen ollut muutenkin hyvin kärttyisällä tuulella viimeisten tassunvipatuspäivieni jälkeen. Mamma on ihan ihmeissän, kun murisen ja sihisen Helmille monta kertaa päivässä. Murisen myös välillä mammalle, kun se nostaa minut syliin tai varsinkin, jos se yrittää käpälöidä mahan alustaani. Hormonit ovat kuulemma sekaisin - jaaha, mitähän nekin ovat. Kai sitä nyt välillä saa olla huonolla tuulella! Tässä muuten makoilen uudessa lempituolissani - uudet jutut ovat aina niin virkistäviä....

Tämä ylisöpö, vilkas, äänekäs, leikisä Helmi vaan välillä ärsyttää. Minulla on varmaan univajettakin, kun en edelleenkään saa rauhassa nukkua öitäni. Paitsi, että Helmi häiritsee kissamaiseen tapaansa öitäni, niin nyt myös tuo Nukkavieru välillä uikuttaa... Kai sitä nyt vähemmästäkin alkaa tukka kiristää.

Helmi tässä taas poseeraa linssiluteena. Se on käsittämättömän seurallinen. Minähän olen sellainen itsenäinen, vähän niinkuin oman tieni tassuttelija - en nyt aina jaksa olla niin seurallinen. Helmi sen sijaan kulkee mamman perässä, puskee ja naukuu ja tarinoi kaikki asiat. Se on ihan kieputtanut mamman tassunsa ympärille.

Aika makea haukotus -

Sitten tassujenpesua..

Ja vihdoinkin Helmi nukkuu. Talossa on hetken hiljaista, kun paimensukuiset alamaisenikin kuorsaavat. Nukkavierukin on sängyn alla. Minäkin voin uinailla uudessa nukkumapaikassani - totesin, että talon korituoli on aika makoisa nukkumapaikka.... Kunnes meille tarjoillaan jälleen Hopeateetä.

Äänekästä yöelämää

2012-04-22T10:16:01+03:00

Rauhaisat yöuneni on vain menetetty....

Minä olen aina nukkunut hyvin ja sikeästi. Olen koisaillut paimensukuisten kera läpi yön ja makoisien unien jälkeen venytellyt aamuisin hereille samaan aikaan kuin talon väki. No myönnettäköön, että öisin siirtyilin makuupaikasta toiseen siis lähinnä sängyllä - riipuen siitä mikä kohta nyt sattui vapaana olemaan. Nimittäin myös Viisas Musta ja Pehmo Nalle valloittivat osuutensa sängystä. Ehdin jo naukaista riemusta, kun Helmi tuli ja koiruudet patistettiin ulos makuuhuoneesta muualle nukkumaan: ajattelin, että nytpä meillä onkin tilaa kerrakseen nukkua.

Eipä käynyt pieneen mieleenkään, että tuo pikkuriiviö onkin oikea yöeläin! Helmi aloitti melko nopeasti aamuyön naukuilusession ja herätti meidät kaikki. No Pehmo Nalle kuvitteli sen käskynä avata makuuhuoneen ovi - kissat ulos, koirat sisään - nakuiluna. Joten yönä ja muutamana aina vain aikaisemmin päivän alkaessa valjeta Helmi aloitti naukuilun, Nalle avasi oven ja koirat ryntäsi sängylle ja ja ja .... minun oli pakko lähteä Helmin perään katsomaan. Eihän sitä hupsua nyt yksin viitsinyt laittaa riekkumaan. Hyvästi rauhaisat yöt!

Tämä akvaarion päällä jatkuvasti riekkuva olento on saanut meillä siis yöelämän aivan uusiin ulottuvuuksiin. Mamma totesi jälleen kerran, kuinka fiksu ja viisas kissa minä olen - siis ihan suorastaan koiramainen. Ja nyt meillä on sitten kuulemma aito kissa talossa - kovaääninen sellainen vielä kaiken lisäksi. Olen pohtinut, että ottaako tuo mamman lausahdus kohteliaisuutena vai ei!

Mutta päivisin sitten otan menetetyt yöuneni takaisin ja nukun omassa korissani pehmeän karvan päällä oikein sikeästi - ellei pikkiriiviö jälleen käy häiritsemässä. Helmi on onneksi uskonut, että sillä ei ole koriini mitään asiaa - ei ainakaan nukkumaan. Ja nykyään saan aika hyvin muutenkin siinä rauhassa makoilla. Kori on aivan ihana. Se on kuulemma tosi vanha ja siinä on ennen minua joskus muinaisina aikoina nukkunut mamman Santtu-kissa. Mutta siitä on siis kamalan kauan, kori vain kaivettiin nyt esiin jokin aika sitten. Vähän tuo edeltäjäni on korin reunaan hampaitaan terotellut, muttei se haittaa...

Mamma vielä sijoitti korini ihanasti niin, että aurinko pääsee siihen lämmittämään ja näen ikkunasta ulos. Voin välillä vähän raotella silmiäni ja katsella ulkomaailman menoa.

Sattuipa tässä muutakin, joka myös häiritsi rauhaisia yöuniani. Kuten pari kuukautta sitten kertoilin, oli minulla tassujen vipatuspäivät ja luonani vieraili komea kollipoika. Onnistuin jälleen kerran uskottelemaan itselleni ja muille, että olen vihdoinkin tiineenä. Tehostin uskomusta vielä sillä, että söin hyvin ja nostin painoni uusiin lukemiin - no hyvin hämäys onnistuikin. Kunnes ne maagiset 7 viikkoa tassujen vipatuspäivistä oli kulunut. - En ollutkaan tiineenä!
Vipatukset alkoivat ja vietin jälleen mukavia hetkiä yläkerran huoneistossa yhdessä komean sulhaseni kanssa - eikähän siinä nyt aina niin nukuttua tullut - ja taas meillä, Nenukan kissalassa ja sulhaseni kotona peukutetaan ja toivotaan...

Tassujen vipatuspäivinä olin myös aiempaa kiukkuisempi ja purin sitä sitten niin Helmiin kuin Niehku-ystäväänikin. Molemmat saivat osakseen murinaa, sihinää ja tassun nostoa. Vieläkin välillä murisuttaa. No nyt se kyllä taitaa johtua siitä, että tuo pikkuriiviökin aloitti tassujen vipatuksensa. Nuorena aloitti, kun on vasta 5.5 kk ikäinen - täällä se kuitenkin mennä mouruaa nyt yötä päivää. Hermot menee! - sillä on niin kamalan kova ääni! Onneksi kuulin mamman kertovan, että Helmikin pääsee nautiskelemaan perjantainameja, kuten minäkin aikoinaan. Eipähän silloin sitten vipatuttanut.

Kunhan tämä meidän arkemme tästä taas kaikkineen vipatuksineen rauhoittuu, yritän opettaa tuon Helminkin nukkumaan yönsä muita häiritsemättä. Ja kyllähän se nyt on vaan niin mukava leikkikaveri.... Helmi <3. Niitä rauhaisia yöuniani kuitenkin kaipaan!

Pääsiäsen aikaan....

2012-04-06T09:17:01+03:00

Iloista Pääsiäistä!

Toivottaa Saaga ja Helmi

Helmeä hulinaa

2012-03-22T10:16:01+02:00

Vallaton hulina jatkuu - Helmi hulisee...

Kuten viimeksi mainitsin käväisi Helmi Kirkkonummella kuulemassa kehut kauneudestaan. Helmi ja mamma toivat mukanaan selvästi minulle tarkoitetun tuliaisen - aivan ihanan pehmeän patukkalelun, jonka perässä on hauska häntä. Tietenkin omin sen itselleni- leluhan on melkein Helmin kokoinen, siis Helmin leikkeihin ihan liian iso - tai ainakin näin kuvittelin.
Joka tapauksessa tuliainen oli minulle hyvin mieluinen! Sitä piti halata ja puskea ja retuuttaa ja .... omin sen siis itselleni, ihan kirjaimellisesti tassun alle.

No täytyihän Helminkin saada lelua lainata - iso lelu ja pieni Helmi

Muutenkin meillä hulistaan vauhdikkaasti. Helmi on vauhdikas tyttö. Lelut saavat neljä tassua alleen, verhotkin ovat vaarassa saada kiipeilijän, tuolinjalat kolisee Helmin törmäillessä ja hyvä ettei kiipeilypuukin kaadu, kun pikkusisko sinne rynnistää. HUH HUH! Ihan meinaa läkähdyttää välillä moinen meno. Toki välillä juoksentelen mukana vauhdikkaasti, painin kissapainia Helmin kanssa ja leikin hyökkäilyleikkejä. Sitten taas uinailen rauhassa sohvalla - onneksi Helmi antaa rauhassa lepäillä. On sitten väsyttänyt enemmän tuon viimeisimmän tassujen vipatusviikon - on se vaan raskasta, kun kollipoikaa vikittelee....

Osaa Helmikin rauhoittua ja söpöstellä. Helmi on puhelias tyttö. Hetken rauhoittumisen jälkeen Helmi lähtee tutkimusmatkalle etsimään jotain kivaa puuhasteltavaa ja jutustelee samalla. Kun mamma huutelee Helmiä, se tulee kipitellen luokse ja juttelee mammalle samalla. Pissalaatikollakin se juttelee. Ja tietenkin, kun mamma nostaa syliin. Miten sillä voikin olla niin paljon asioita kommentoiitavana. Minähän olen selvästi hiljaisempi tyttö ja juttelen lyhyesti vain, kun on jotain todella tähdellistä kerrottavaa.

Akvaario on Helmin suosikki. Niin se oli minullekin pentuvaiheessa. Akvaarion edessä, sivussa, päällä oli kiva katsella kalojen uiskentelua. Yrittää niitä tassulla hipaista lasin läpi. Jossakin vaiheessa tajusin etten saa sieltä kuitenkaan kaloja tassuihini, joten kiinnostukseni akvaariota kohtaan väheni. Nyt Helmi on samassa akvaario koukussa - hymyillen katselen sen touhuja. Etuperin, takaperin kieppuen, välillä lähes päältä alas tupsahtaen Helmi yrittää kaloja saada kiinni. Eikä se hölmö tajua, ettei siinä voi onnistua. Helmi tykkää myös makoilla akvaarion päällä - no onhan se lämmin alusta.

Fiksu Helmi on: se nimittäin pudotteli ruokinta-aukkojen päälle mamman asettamat kirjat alas ja työsi sitten tassunsa aukosta veteen - todellista kalojen ongintaa! Täytyy myöntää, että itse en tuota ole hoksannut. Eipä lysti kuitenkaan kauan jatkunut, kun mamma laittoi tilalle painavammat kirjat, joita Helmi ei jaksa siirrellä sivuun.

Helmille ruoka maittaa. Herkkua on kanajauheliha uitettuna laktoosittomassa punaisessa maidossa. Juustokana- ateria uppoaa myös hyvin, tonnikalaa sisältävät ruuat ja välillä jokin muukin. Yleensä annan Helmin syödä kupilta ensin ja sitten aterioin itse, jos aterioin. Minähän olen siis edelleen hyvin valikoiva sen suhteen mitä suuhuni laitan. Joskus nälkä yllättää ja saatan syödä useammankin suullisen kanajuttuja. Minun suosikkini on kanakesäkurpitsasekoitus ja tietenkin tonnikala. Sattuipa päivänä yhtenä mamma saamaan kuvan yhteisestä ruokahetkestämme. Juuri tuolloin kupissa oli jotain meidän molempien mielestä superherkullista, joten minäkään en malttanut antaa Helmin syödä ensin. Ja välillä ruoka tuntuu maittavan nykyään aika hyvin.....

Me uinailemme välillä ihan vierekkäin. Pesen Helmin turkkia ja puhdistelen korvia. Mahakarvoihini Helmi ei enää ole kaivautunut, joten eipä tarvitse suurempia vieroituskihinöitä harrastaa.

Niehku- ystäväni on ottanut Helmi hyvin vastaan. Ei nyt samallalailla kuin minut aikanaan - olen siis Niehkun ykkösbestis edelleen. Mutta nätisti ystäväni on Helmiä lähestynyt ja nukkuukin joskus sohvalla vieressä. Minun kanssani Niehku- ystäväni kuitenkin leikkiä rymistää!

Vallatonta menoa meillä ovat harrastaneet myös Haaveen pennut. Tottakai niidenkin on tarvinnut tehdä meille come back - ei siis riittänyt pentuaika!

Ensin ilmestyi Mosku riehumaan... Niehku kyllä piti sille tuliaisiksi käytöspuhuttelun ja Viisas Mustakin sanoi oikein kovan sanan. Silti poika riekkui ja riehui ja roikkui ja juoksi ja ja.... Katselin menoa pihalla makkarin ikkunasta - onneksi mamma laittoi meidät sinne turvaan. Niehku-ystävälläni oli kuitenkin myös ihan hurjan hauskaa pentunsa kanssa....

No muutamaa päivää myöhemmin ilmestyikin sitten Naava. Meno taisi olla vieläpä astetta vauhdikkaampaa. Lumi pöllysi, kun pentu ja emänsä riekkuivat pihalla.

Viimeisimmän vierailun hoiti Barfi. Barfihan oli koko pentueen rauhallisin. Kuulin kuitenkin, kun omistajansa kertoi, että Barfi omaa piileviä kykyjä - mitähän sekin mahtaa tarkoittaa, pohdiskelin. Jaa - piilevät kyvyt tulivat esiin myös pihalla Niehku- ystäväni kanssa leikkiessä: kovapäiseksi on poika muuttunut ja vauhtiakin on löytynyt, totesin touhua katsellessani makkarin ikkunasta.

Helmihän ei näitä Haaveita pentuaikana nähnytkään. Jalkoihinhan tuo pieni siskoni olisi jäänyt. Helmi katseli touhukasta menoa kanssani makkarin ikkunasta - turvallisesti!

Minä ja Helmi -

Helmi uinailee... onneksi välillä....

Minä rentoudun silloin oikein kokonaisvaltaisesti... siis minun sohvalla. Toinen sohvista on paimensukuisten alamaisteni - siis se sohvista, jolla on suojahuopa. Helmi lainaa välillä koiruuksien sohvaa. Ja minä lainaan tätä sohvaa välillä mammalle.

Helmeä hulinaa meillä riittää. Ei tule aika pitkäksi. Pohdiskelen itse ja niin pohdiskelevat jälleen meillä kaikki muutkin kuinka vilkas mielikuvitukseni on. Vilkas vai enemmän vilkas - kuvittelenko vai olenko? Kyllä se varmaan pikapuoliin alkaa selvitä kaikille asianosaisille miten asianlaita tällä kerralla on. Sitä odotellessa - pohdiskellen.

Vallatonta menoa...

2012-03-04T09:33:01+02:00

Ei voi mitenkään sanoa, että meikäläisen elämä olisi nykyään tylsää....

Elämä muuttui kerta ovenavauksella vauhdikkaaksi tuossa helmikuun puolivälissä. Tarkoitan sillä oven avaisulla hetkeä jolloin Helmin boksin luukku aukesi. Siitälähtien meillä on juostu, kehrätty, puskettu, riehuttu, rallatettu - aivan mieletöntä. Minulla on oma leikkikaveri.

Helmi on nopea käänteissään. Tullessaan oli niin pieni ja siro ja vielä vähän hömelökin. Päivien kuluessa Helmi on kasvanut ja käännökset kiipeilyineen ovat hallitumpia. Minun ei enää tarvitse pelätä, että se tipahtaa kiipeilypuusta alas tai törmää tuolin jalkaa kilpajuoksumme tiimellyksessä.

Helmi nauttii kaikenlaisesta leikistä. Hiirten metsästyksestä, sulan perässä kaahauksesta.. Välillä vain katselen, kun se riehuu. Siinä vaiheessa tunnen itseni aika aikuiseksi.

Sitten leikkimieli valtaa ja liityn seuraan leikkisään. Välillä täytyy pikkusiskoa vähän hoivata...

Välillä sitä täytyisi komentaa ja kieltää. Siis minä olen aina tiennyt, että kukkaruukkuihin ei kiipeillä eikä mamman kasveja tärvellä - Helmi, pois sieltä!

Jahas ja sitten kyttäillään minua boksin päältä...

Helmi on minun. Minä suorastaan adoptoin Helmin pennukseni, kun ei omia ole vieläkään siunaantunut. Juuri viikkoa ennen Helmin tuloa oli tassujen vipatuspäivät, mutta eipä näkynyt edes sulhasta maisemissa. Päätin siis jättää tiineysajan synnytyksineen ja rääpäleiden hoitovaiheineen väliin ja adoptoida isomman pennun. Helmi kaivautuu mahakarvoihini, hyristelee, kehrää ja leipoo tassuillaan. Meille molemmille tulee niin hyvä mieli.....

Helmillä on Unna- emoamme ikävä, joten lohdutan häntä samalla... Hän on minun pieni Helmeni!

Helmi rakastaa vettä ja lavuaareja. No minähän tuon jutun tietenkin Helmille näytin. Tippuvasta vesihanasta voi juoda raikasta vettä. En nyt kuitenkaan tarkoittanut, että lavuaariin pitää nukkumaan jäädä. Hupsu otus.

Tämä on mukavampi nukkumapaikka. Tulipas hiljaista ja rauhallista....

Meillä sitten arvuuteltiin, että kuinka kauan jaksan leikkiä Helmin emoa imetyksineen päivineen. Siis toisin sanoen milloinka aloitan tassujen vipatukseni uudelleen. Arvailut olivat, että siinä voi mennä useampiakin viikkoja. Totesin kuitenkin, että kyllä sellaiset ihan omat, pienet pennut olisivat todella superjuttu. Siispä tuumasta toimeen. Kuluneella viikolla sitten laulelin ja kurisin ja yritin hurmata uuden sulhaseni.... hmm enpä vielä paljasta kuka hän oli :) Pidänpä teitä vähän aikaa jännityksessä ja kerron sitten, kun aika on sopiva. Laitan sitten kuviakin nähtäville. Sen verran paljastan, että upea oli ja hänellä on hieno sukutaulukin - kuulemma.

Lauantaina sitten Helmi katosi minulta..... päivän etsiskelin joka puolelta. En nimittäin huomannut, että Helmi lähti mamman kanssa heti aikaisin aamulla. No en voinutkaan huomata, koska paimensukuiset alamaiseni ja minut kipattiin jatkounille makkariin. Kuulin kyllä ulkooven käyvän.

Helmi ajelikin mamman ja kasvattaja-mummin kanssa Kirkkonummelle ekaan näyttelyynsä. Autossa Helmi oli kuulemma kertoilut aika vankasti mielipiteitään. Eläinlääkärin pöydällä oli vähän tassut tärisseet. Mutta muuten Helmi oli ollut koko päivän näyttelyhäkissä todella reipas tyttö. Leikkinyt leluilla, syönyt ruokaansakin, nukkunut rennosti ja seurustellut Velmu-veljeni kanssa. Velmu- veljeni oli majoittuneena viereiseen häkkiin. Tuomarin arvioinnissa Helmiä oli sitten taas vähän jänskättänyt, mutta tuomaritäti oli kuulemma kauniisti pidellyt ja jutellut mukavia. Ja kehunutkin oli :). Ei sitä nyt olisi tarvinnut Kirkkonummelle asti lähteä kuulemaan. Kaikkihan me nyt tiedämme ja näemme, kuinka kaunis pikkusiskoni on!

Siis ihan excellet Helmi :).

Kotosalla vietimme pehmo - Nallen 5-vuotissynttäreitä!

Toiset riekkuivat Kirkkonummella meidän juhliessa...

Tosin paimensukuiset viettivät juhlia talvisesti ja jättivät minut sisälle....

Onneksi illalla Helmikin kotiutui. Olin niin huojentunut ja iloinen, kun olin koko päivän pohtinut mihin Helmi on kadonnut. Pesin ja hoivasin Helmin.... sitten huristelimme yhdessä.... Minä uneksin niistä ihan omista pienistä samalla.....

Todellinen Helmi....

2012-02-12T09:40:01+02:00

Nyt on Helminkuu...... Helminkuun aikaan saapuu Helmi.....

Nyt se on ihan todellista, pikkusiskoni on täällä kanssani. Kyllähän mamma oli tohkeissaan koko viikon järjestellyt taloa siihen kuntoon, että pikkukisuli voi saapua. Yritin mammalle vinkkailla muutamia juttuja, jotka se oli jo selvästi unohtanut minun pentuajoista - kuten ikkunalaudalla ruukussa kasvava aloe. Minähän siis uusitutin sen ja nyt se on hyvässä kasvuvauhdissa - eipä taida olla kauan, mamma nimittäin ei ruukkua siirtänyt turvaan vinkkailuistani huolimatta. No eiköhän se siitä pian katoa.....

Helmi saapui eilen kasvattaja-mummin kanssa. Siellä Helmi istui reippaana tyttönä boksissa ja kurkisteli minua uteliaana. Ei sille voinut sähistä, ei murista, ei mitään muutakaan ilkeää - se oli niin pieni ja niin kaunis ja niin pörröinen ja niin täydellinen pikkusisko - HELMI!

Helmi lähti tutkimusmatkailemaan uteliaana, rohkeasti... löytyipä nopeasti ikkunalaudalta tähystyspaikkani. Toiselta ikkunalaudalta löytyi se aloe vera-ruukku ja hetken kuluttua se olikin jo kyljellään - no ei vielä onneksi tipahtanut lattialle. Pöydältä löytyi ihan huippu atsalea - selvästi kukkiin erikoistunut tuo pikkusiskoni. Kyllä lelutkin kiinnosti - pikkuhiiret ja huiskat saivat kyytiä.

Ensin olin vähän itsekkäästi sitä mieltä, että mummi toi kaikki hiiret minulle tuliaisiksi, kahmin ne tassujeni ulottuville. Mamma muistutteli, että Helmikin leikkisi niillä. Aivan, ihan totta - en tullutkaan ajatelleeksi. Leikitään yhdessä. Ja kyllä minä leikitinkin. Naukuilin, juttelin, kurisin Helmille, houkuttelin katsomaan kaikkia kivoja lempipaikkojani. Vähän kyllä juoksutinkin, rallatutin- en vaan malttanut olla aloillani. Niin ihanaa, kun mummi toi leikkikaverin - siis ihan aidon kissakaverin!

Taisin juoksuttaa vähän liikaa, kun Helmi väsähti. Kiipesi puuni yläpetille, ruokakuppini viereen. Minäkin ajattelin sinne kiivetä, mutta Helmi pätevänä pentuna sieltä sähisi ja osoitteli minua tassulla - ohhoh! Kylläpä hämmästyin, yritin toiselta puolelta - sama lopputulos. Lopulta luovutin ja annoin pennun uinailla siellä rauhassa...

Oletkos vieläkin sitä mieltä että en voi sinne tulla ? Aha, siis olet!

Onneksi kiipeilypuussa on monta tasoa, makoilen sitten tässä...

... tai vielä mukavammin alapedillä. Alapedille mamma oli mukavaksi pehmikkeeksi laittanut Helmin huovan - minäpä voin sen koekäyttää...

... ja kyllähän minulla näitä petejä riittää - makoilempa tässäkin vähän aikaa ja odottelen, että Helmi herää..

No vihdoinkin. Tein takaa yllätyshypyn suoraan yläpetiin Helmin viereen - eikä se huomannut edes sähähtää. Ajattelin nimittäin pestä Helmistä perusteellisesti pois kaikki vieraat kissahajut. Pesin ja pesin - nenänpäästä hännänpäähän, ihan joka puolelta. Taisi vierähtää reilusti yli tunti ennenkuin Helmi tuli kokonaan putsattua.

Korvalehdet....

Niskakarvat....

Selkäkarvat.... Lopulta olin tyytyväinen ja Helmin karvat sitten sojottivatkin kauniisti joka suuntaan - meni kyllä mummin aamuiset kampaukset ihan hukkaan! Nyt Helmi on kotiutettu.

Illalliseksi Helmille tarjoiltiin kanajauhelihaa uitettuna laktoosittomassa punaisessa maidossa - Helmi söi sitä ihan hyvän annoksen. Minunkin oli ihan pakko uteliaisuuttani maistaa millaista pöperöä se on - no joo, ihan ok. Mutta mielummin palasin omalle kanakupilleni. Yöjärjestelyt sujuivat mielenkiintoisesti. Paimensukuiset alamaiseni eivät päässeetkään makuuhuoneeseen. Minä ja Helmi sen sijan saimme luvan yöpyä mamman vieressä. Tosin mamma aamulla hieman moistiskeli minua, että olin ollut kuulemma hervottoman levoton koko yön. No se on kyllä totta. Yleensä nukun sikeästi ketään häiritsemättä. Nyt en kuitenkaan malttanut. Oli niin paljon asioita Helmille kerrottavan naukuillen ja kuristen. Leikkitassuakin kutitti ja pakko oli tehdä leikkihyppelyitä sängyllä, hups, myös mamman päällä!

Aamusta rauhoituimme ja makoilimme vierekkäin. Taisi Helmille tulla Unna- emoamme ikävä kun kaivautui mahakarvoihini. Siinä sitten yhdessä huristelimme, pidin hellästi etutassuni Helmin ympärillä ja pentu oli tyytyväinen.

Rallatus jatkuu...

Aivan täydellinen Helmi - FI*Nenukan Love's Gift

Koitti aika luopua Haaveista - Helmeä odotellaan...

2012-01-28T19:23:01+02:00

Eihän Haaveissa varsinaisesti mitään vikaa ollut - mutta kyllä niistä oli aika luopua!

Kyllä on meikäläisen hermoja viimeisten viikkojen aikana koeteltu melkoisesti. Minähän jo mielestäni olin oppinut strategiset keinot pysyä Haaveista erossa, mutta toisin välillä kävi. Mamma väittää, että se johtui uteliaasta, siis liian rohkeasta, luonteestani - minä olen toista mieltä. Ne Haaveet vaan oli vielä riiviömäisempiä koiranalkuja kuin tammikuiset Taikapennut viime vuonna! Pakko oli kulkea korkealla ja vikkelästi, mutta aina sekään ei onnistunut. Ihan joka paikkaan kun ei meillä päsee korkeuksia pitkin. Lattiarajaan laskeutuminen sitten puolestaan sai aikaan ryntäyksen, Haaveet hyökkäsivat kimppuuni ja taas olin kasan alimpana - ihan niinkuin Taikapentujen kanssakin. Onneksi mamma toimi edelleen ikiomana turvanaisenani - aika monta kertaa minut täytyikin pelastaa riiviöiden hampaista.

"Koittakaa nyt hillitä vähän. En varmasti tule täältä tuolilta riekkumaan teidän kanssanne". En voi käsittää mikä koiranalkuja oikein riivaa, kun niiden pääasiallinen leikkitapa on pureminen ja retuuttaminen. Häntäänikin ne yrittivät metsästää ja järsiä.

Liikuin sitten missä tahansa ja minne tahansa, niin aina joku Haave seurasi perässäni varjon lailla, joskus kolme ja välillä kaikki viisikin. Lopulta ne oppivat vielä hakkumaankin minua! - minua Saaga-kuningatarta. Ei mitään käytöstapoja. Kyllä teki niin monta kertaa mieli nostaa käpälä kynsien kera pystyyn ja kokeilla Haaveiden kuonon kestävyyttä. Mutta hillitsin kuitenkin vanhempana ja viisaampana itseni - olen aika ylpeä itsestäni. Hyvä minä!

Ei ruokarauhaakaan - kuvittelikohan ne, että tiputtelen niille omia raksujani välipalaksi. Onneksi oma raksukuppini on kiipeilupuun ylimmässä tasossa, sinne ei kukaan paimensukuisista yletä!

"Nanouk, sille sohvalle ei saa koirat kiivetä" - no pakkohan se on kertoa, kun mamma on jossain poissa.

Onneksi Niehku välillä leikitti omia Haaveitaan. Ne olivat niitä meikäläisen rauhanhetkiä - niitä olisi voinut olla kyllä enemmänkin. Kaksi Haavetta lähti 7-viiikon iässä ja hetkeksi talo hieman rauhoittui. Pian jäljelle jäänyt kolmikko kuitenkin aloitti rallaamisen ja sitä sitten jatkui ja jatkui ja jatkui... kunnes tuli päivä jolloin viimeinenkin Haave lähti maailmalle.

Niehku-ystävääni kävi kyllä sääliksi, kun hän joutui kaikista Haaveistaan luopumaan. Niehku-ystäväni hyvästeli kauniisti omalla tavallaan jokaisen lähtijän. Tiukin paikka taisi olla ero Nanoukista - äidin ja ainoan tyttären välillä oli niin kauniin hellä side - ihan meinasi kyynel tulla meikäläisenkin silmäkulmaan, kun Nanouk lähti. Mutta Niehku-ystäväni oli tosi reipas luopuja.

Maanantai-iltana tuli hiljaisuus - vain oma karvatassuväki paikalla. Mamma antoi kaikille paimensukuisille alamaisilleni luut palkaksi kärsivällisyydestä, jota ne olivat pentuhulinan aikana osoittaneet. Niehku järsi omansa pentuhuoneen sohvalla...

Viisas Musta eteisessä...

:: ja Pehmo Nalle asettautui olohuoneeseen. Minä kun en luista välitä, sain palkkioksi mamman kanssa leikki-pusutteluhetken ihan rauhassa - eikä kukaan hyökännyt niskaani!

No Haaveista päästiin eroon ja nyt sitten odotellaan Helmeä....

Helmi n. 8 viikkoa

Helmi on vauhdikas tyttö, taitaa olla vielä vauhdikkaampi kuin meikäläinen aikanaan. Tai no, satutinhan minäkin tassuni, kun kiipeilyriekkumisen seurauksena tipahdin ikävästi alas. No näin kuulemma kävi sitten meidän Helmellekin juuri 8-viikkoissynttäripäivänä. Päivän aikana piti ilmeiseti kiipeillä ja koheltaa ihan liian kanssa ja kasvattaja-mummin kotiuduttua töistä Helmi tuli kolmella jalalla vastaan. Samaiseksi illaksi oli varattu rokotusajat. Helmi ei saanut rokotusta, mutta sen sijaan sai röntgenkuvausta varten rauhoituspiikin. Kuvassa näkyi pieni hiusmurtuma oikean takajalan sääressä. Helmi sai kipulääkettä ja viikon ajaksi tyttönen kuulemma yritettiin rauhoitella pysymään pentupesässä ja olemaan riekkumatta. Onneksi viikon päästä kontrollikuvassa jalka oli varsin hyvässä paranemisvaiheessa ja Helmi sai lähteä varovasti liikkeelle - siis varovasti!

Mamma käväisi tänään tervehtimässä Helmeä - ikää nyt reilut 11-viikoa - ja vei sitten samalla kuulemma kuljetusboksin jo valmiiksi odottelemaan kotiintuloa. Minä sain tuliaisiksi Helmen ja muiden kissamaisuuksien tuoksuisen pyyhkeen. Voin kuulemma totutella Helmeen - ettei tarvitse sihistä ja murista, kun se kotiutuu. "Aha, vai niin ajattelitte!" - katsotaan sitten...

Mamma kertoili, että Helmi on hyvin hyvin vauhdikas tyttönen, joka ei tosiaankaan yhtään tassua enää aristele. Varmimmin Helmi löytyi sieltä missä jotain tapahtui, missä peiton kulma heilahti, missä verho heilui vauhdilla... korkeuksista, melkein katonrajasta... ohhoh!!!

Helmi paini veljensä Ressun kanssa antaumuksella ja välillä painikaveri vaihtui, sulkalelu piti pyydystää ja höyhentää... Nythän on niin, että tänne ei tulla riehumaan! Täällä leikitään kyllä hieman rauhallisemmin. Täällä ei kiipeillä, ei edes harkita verhoihin kiipeämistä. Taitaa tulla aikamoinen pyörremysrky meille Helminkuussa! Minulla on pari viikkoa aikaa miettiä miten laitetaan pentu aisoihin. Onneksi se on paljon pienempi kuin ne Haaveen pennut. Pohditaan keinoja....

Tässä on Helmi ja Ressu, Taika, Karkki ja Poju. Lola ja Sonja puuttuu - he kaikki ovat minun puolisisaruksiani :)

Helmeä odotellessa....