Tässä talossa sitä kurkisteltavaa riittää. Huomasin kyllä tulopäivänäni, että minua varten on hankittu jo aiemmin hauska kalojen katseluallas ( ongintaa vartenkin?). Mutta vasta pari päivää sitten innostuin oikein kunnolla katsastamaan mitä se sisällään pitään. Jaksoin tunnista toiseen ihmetellä sisällön liikehdintää ja keikuin etu-, taka-,sivuperin altaan päällä. Pinta on harmillisen liukas, melkein putosinkin, kun liikaa kurottelin. Mamma on laittanut harmikseni onkinta-aukkojen päälle esteeksi kirjat - no kyllä minä ne jonakin päivänä siirtelen pois...

vau, miten upeita!

Täällä talossa riittää myös kivoja ovia joita voi availla ja niiden takaa voi myös kurkistella mitä paimensukuiset alamaiseni millloinkin puuhastelevat. Nyt olohuoneesta kuuluu merkillinen rouskinta - mitähän ne puuhaa??

Rohkeana tyttönä päätin ottaa asiasta selvää. Mamma kyllä varoitteli ja päätti jälleen toimia henkivartijananikin - siis se ei usko, että osaan pitää itse hengestäni huolta. Musta ei puhunut mitään, mutta eipä se enää rouskuttanutkaan. Luupää- Niehkukin olin jo lopettanut ja hääri seuraavan homman parissa. Mutta pehmo Nalle rauhallisena miehenä jatkoi rouskintaa, kun menin viereen kurkistelemaan. Mutta hyvänen aika, se uskalsi murahtaa minulle, sillai kyllä paljon hiljempaa kuin minä sille ekana päivänä. Mamma siihen sitten tokaisi, "että minähän varoitin". No nytpähän selvisi kuitenkin rouskinnan syy; koirat olivat saaneet possunkorvat syödäkseen. Ne ovat kuulemma niiden herkkua ja pehmo pelästyi, että yritän viedä hänen herkkunsa. Se ei kyllä olisi tullut mieleenikään, niin kammottavilta ja kovilta näyttivät. Pitäkööt herkkunsa!

Mamma on kyllä tosi tasapuolinen. Koirat saivat possunkorvaherkut ja minä sain sitten puolestani jotain taivaallisen ihanaa, josta villiinnyin ihan täysin ja sekosin tassuissani. Sain minittäin valeriaana- tyynyn. Oi miten se oli ihastuttava ja sitä minun täytyi puskea ja puristella ja maistella ja haistella ja ja ja - siis olin siihen ihan heikkona. Selvennöksi teille muillekin, että joidenkin mielestä valeriaana haisee ihan kammottavalle, mutta meille kissoille so on todellinen luxus parfyymi tuoksu.

Peiton altakin on hauska kurkistella ja tassutella sitten nuuskimaan tulevien koirasten kuonoja - saalistan koiran :). Tai ainakin koiran hännän kuten täässä yhtenä iltana tein: hiiviskelin hiljaa sängyn päällä ja kurkistelin laidan yli. Totesin pehmo Nallen ryömineen sängyn alle nukkumaan, mutta häntä oli kivasti jäänyt esiin ja se osoittautui aivan vastustamattomaksi saaliskohteeksi. Siis hiivin sängyn päällä, siirryin sängyn viereesä olevalle tasolle ja roikuin siitä ja suunnittelin hyökkäystä. Henkivartijani oli tietenkin paikalla jälleen kerran varmistamassa, että kaikki yhdeksän henkeäni säilyvät koskemattomina saalistukseni jälkeenkin. Sitten vähän takaosan keikutusta ja nopea pudottautuminen tasolta lattialle ja suoraan saalishännän päälle. Nalle ei ehtinyt tajuta mitään, kun jo singahdin karkuun ja kyllä minua hymyilytti sen hölmistynyt ilme - mitä hännälläni kävi?

Välillä täytyy kuitenkin vetää pienet nokoset, kurkistelu on sen verran väsyttävää puuhaa. Joskus kurkisteluni on tuottanut minulle myös vähän ongelmia; pulahdin nimittäin tässä viikolla yhtenä päivänä reunan yli veteen - vessanpöntöksi moista pyttyä kutsuvat. Joku idiootti oli jättänyt kannen sulkematta, vaikka mamma on isoin ja näkyvin kirjaimin kirjoittanut: SULJE KANSI! Onkohan talossa joku lukutaidoton? Onneksi vain takatassuni ja vähän mahanalustakarvani kastuivat, ketterä kun ole, pääsin sieltä nopeasti singahtamaan pois. Talon vanhin poika oli  kotona ja auttoi minua kuivailemaan ja puhdistamaan turkkini!

Ruokalautasillenikin olen viikolla vain kurkistellut - ainakin mamman mielestä. Huolestutti oman iki-ihanan kasvattajanikin siinä määrin, että sopivat hänen tulevan lohdutusvierailulle vaa'an kera. Torstaina kasvattaja sitten saapui: Minun täytyi aluksi esittää hieman loukkaantunutta kissaneitiä (siis kun kehtasi minut tänne jättää) enkä suostutunut hänelle kehräilemään ihanista silityksistä ja pusutuksista huolimatta. Hän on kuitenkin niin ihana, että pakostihan sitä oli hellyttävä ja kyllä me sitten yhdessä hyristeltiinkin. Tavoitehan oli, että vierailu lohduttaisi minua ja alkaisin sitten syödä ruokani paremmin. Vaaka kuitenkin näytti minun nostaneen viikon aikana oikein sopivasti painoa - lähes 100g / viikko. Eipä sen nyt enempää kuulukaan nousta - mamma on vain kuvitellut, että pienen kissan pitäisi syödä enemmän. Joten en aio muuttaa ruokailutapojani kasvattajan vierailunkaan jälkeen. Aion pitää linjani solakoina. Painoni oli muuten 1935g :) - siis jatkan kurkisteluani ruokalautaselle, enkä ryhdy ahmimaan!

Kaiken kurkistelun ja puuhastelun jälkeen on syytä ottaa rennosti - karvistellen. Tämä nukkuma-asentoni kirvoitti etenkin talon vanhimman pojan hämmästelemään kissamaisuuttani. Ensin se otti kännykällään kuvia, sitten se haki kameransa ja lopulta mammankin kameran - olin kuulemma niin suloinen:). Siinä sitten salamavalon välkkeessä jatkoin rentona kissamaisten unien katselua.