Aitiopaikalta tähystellen kummallisia sattumuksia...

Perjantai aamun valjettua alkoi meillä entistäkin jännittyneempi odotus - siis niiden karvapallojen esiinmarssin. Adjan lämmöt olivat kuulemma laskeneet ja mielenkiitoisia tapahtumia oli siis odotettavissa vuorokauden kuluessa. Mamma viimeisteli tarvikkeita, tekstaili Adjan omistajan kanssa ja nostatteli ihan ilmiselvästi verenpaineitaan. Me muut sen sijaan otimme odotuksen tunnelman ihan rennosti...

Viisas musta makoili lempipaikallaan yläkerran portaissa...

Pehmo-Nalle ja Niehku-ystäväni alatasanteella....

.. siirtyivätpä sitten yhteen läjään olohuoneeseen kuulostelemaan pentuhuoneesta ajoittain kuuluvaa läähätystä. Viisas musta oli kyllä aika tietävän ja osaaottavan oloinen koko päivän....

Minä seurailin mielenkiinnolla mamman puuhia. Ainoana karvatassuna pääsin edes pentuhuoneen läheisyyteen tsekkailemaan tilannetta, muiden oli tyydyttävä oven takaa kuuluviin ääniin.

Iltaa kohti meno kiihtyi. Adjan oma Anna-emäntä saapui ja vielä kolmattakin kätilöä odottelivat, mutta eipä ehtinyt paikalle. Loppuhuipennuksen lähestyessä päädyin makoilemaan nojatuoliin, josta oli suora näköyhteys tapahtumien keskipisteeseen - ihan jo minuakin alkoi jännittämään, että mitähän sieltä esiin tupsahtaa. Meni kuulemma pentuvedet ja odoteltiin supistusten alkua, Adjaa juoksutettiin ulkona ja sisällä ja ja ja... muutama heikko supistus eikä homma siis edennyt. Mamma tuskaili, että taitaa olla tulossa iso karvapallo, joka oli kuulemma tulossa vielä takajalat edellä - no huh, ajattelin - alkoi minunkin niskavillani kohota ihan myötätunnosta. Aikansa yrittivät ja sitten kuulin mamman juttelevan jälleen puhelimessa. Puhelun jälkeen meikäläisen visio pimeni: minut nimittäin kipattiin turvaan pimeään makuuhuoneeseen ja ihmissakki kera Adjan kiirehti autolle ja eläinlääkärille tarkistuttamaan karvapallotilanteen. No olishan se pitänyt arvata, että meikäläiseltä jää kohokohta näkemättä - minulta uteliaalta mettikseltä!

Takaisin porhalsivat reilun tunnin päästä. Olin siis edelleen pimennossa makkarissa. Mutta äänistä päättelin, että tulosta oli tullut. Karvapallot vikisivät ja lisää vikinää alkoi hetken päästä kuulua. Eka karvapallo käväisi syntymässä eläinlääkärin pihassa ja kaksi seuraavaa vastaanottohuoneessa ja loput kaksi syntyivätkin sitten kotona pentulaatikossa. Ei ollut hukkareissu :)

.. lainasivat sitten varapetiäni karvapalloille, jotka olivat pienoisia jättiläisiä, osa yli 400g - eipä ihme, että pienellä koiraäidillä oli tukalat paikat synnyttää jättiksiä maailmaan.

Ja tässä karvapallot sitten ovat: kaksi parkkia ja kolme mustaa merkein. Tyttöjä kolme ja poikia kaksi. Niin terhakoita ja jänteviä ja ahmatteja...

.. ja minuahan ei sitten enää pimentoon tapahtumien keskeltä siirretä! Haluan seurata mitä ne karvapallot puuhaa, jos kerran minun pitää ottaa niistä jotain opiksi, kuten mamma sanoi. Yritin kyllä ilmoittaa, että mihähän en koiranpentuja maailmaan saata enkä muusta vielä mitään tiedäkään... Mamma kuitenkin myhäili jotekin salaperäisesti, että vähän jäi pohdituttamaan... Parasta siis ehkä ottaa opiksi!