Kuten kuvasta voitte havaita olen jälleen iskussa!

Sitten viime kuulumisten, sain kurjan vatsataudin - näyttelystä, alamaisilta, kalkkunasta, ... mistä ikinä tulikaan, niin ihan nopeasti en samanlaista tautia halua sairastaa. Reilu viikko sitten mamma totesi, että mahani on vähän löysällä ja aloitti ohjeiden mukaisesti antamaan minulle Attapektin- tabletteja- yök, miltä maistuivat! Tunki niitä kurkkuuni ja piti suutani kiinni niin , että oli ihan pakko nielaista. Viikko sitten ruokahaluni katosi kokonaan, vesikään ei masitunut ja väsähdin; en jaksanut edes hiireni kanssa leikkiä! Luupää Niehkulla sattui olemaan perjantai iltana käynti eläinlääkärillä ja mamma raahasi minutkin mukaan. Kehräilin eläinlääkärille ja esittelin kaikki kauniit elkeeni, mutta ei se mitään hyödyttänyt. Kuumemittari tungettiin takapuoleeni ja iso neula tassuuni: ottivat siis verikokeenkin minusta. Se sattui niin paljon, että oli pakko purra mammaa peukaloon - mitäs piti niin tiukasti kiinni! Kaikenkukkuraksi eläinlääkäri pisti suuren neulan niskanahkaani ja tiputti valtavan määrän jotain ravintoliuosta nahkani alle - sanoisin että meni mielestäni eläinrääkkäyksen puolelle! Kyseinen eläinlääkäri ei kyllä ole enää meikäläisen kaveri. Toisaalta olo parani nopeasti ja kotiin pääsyn jälkeen olinkin jo vauhdikkaalla tuulella! Eläinlääkärin määrämiä dieettisafkoja en tosiaankaan suostunut syömään! Tassulle laitettu energiatahna täytyi tosin nuolla pois - eihän tassua sovi likaisena pitää.

 

Leikittelin hiireni kanssa ja lauantai aamupäiväkin sujui mukavasti. Sitten mahassani alkoi taas kiertää ja olo oli oksennuttava. Yritin näyttää reippaalta ettei mamma veisi minua uudelleen eläinlääkärille: mammaa en kuitenkaan pystynyt huijaamaan. Onnekseni mamma päätti nesteyttää itse antamalla minulle ruiskulla Osmosal-liuosta. Tapa oli paljon mukavampi eikä se Osmosal nyt niin pahalta maistunutkaan. Antibioottitabletti, joka kurkkuuni tungettiin, maistui sen sijaan täysin kammottavalta ja yritin taistella vastaan. Sainkin muutaman naarmun piirreltyä mamman käteen, mutta se oli niin sinnikäs meikäläisen hoitotoimenpiteissä, että oli pakko luovuttaa - ajattelin saada jatkossakin silityksiä ja ruokaa sekä sänkynukkumapaikan! Diplomaattisesti siis luovutin ja annoin mamman hoitaa. Myöntää täytynee, että taisi mamma ihan oikeita juttuja tehdä, koska päivä päivältä oloni parani ja ruokakin alkoi jälleen maistua. JEE_ OLEN ISKUSSA JÄLLEEN :)

Omalla pedilläni makoilin ja sairastelin ja toipuilin kurjasta mahataudistani. Niehku ystäväni oli seuranani ja monesti laittoi päänsä pedille viereeni ja siinä sitten nuolimme toistemme kuonoja ja korvia ja karvoja ja... Niehku on paras ystäväni!

Ja Niehkun häntä lämmittää niin mukavasti peittona iltatorkkuja koisaillessani.