Suurella rakkaudella... hellyydellä... huolenpidolla...

Pieni ja hento ote...

Pienessä kissan sydämessäni on viikon kuluessa liikahtanut niin paljon tunteita.... ihan herkistyneenä olen katsellut miten Adja on pitänyt huolta Taikaviisikostaan. Mieleeni on tulvinut muistoja oman Unna-emon hellästä huolenpidosta, pehmeästä turkista, karhean kielen nuolaisusta nenän päällä, maidon tuoksusta... minun oma Unna-emoni oli maailman paras emo :)

Olen vaivihkaa kateellisena seurannut miten Adja palvoen katselee omia karvapallojaan - niinkuin nyt ylpeä emo omiaan ihailee.... ja mieleeni muistuu oman emon lempeä katse vihertävän keltaisissa silmissä....

.... ja tassun lempeä kosketus, kuonon nuuhkaisu.... ihan pukkaa ikävä omaa emoa!

Ja tässä ne ovat -pulskistuneet- viikon ikäiset Adjan ja Ompun Taikapennut.

Olen myös syrjäsilmällä katsellut miten mamma niitä ihailee ja silittelee ja nuuskuttelee pentutuoksuja ja laskee varpaita ... tuskin siis malttaa pitää sormensa niistä erossa - Ihan kuin meikäläisenkin oma kasvattaja. Kyllä nuo kasvattajat ovatkin ylpeitä meidän karvatassujen saavutuksista! ja siinä samalla olen toistuvasti kuullut, kun sitten kesän jälkeen... niin kyllä sitten.... ymmärrät....  mitähän oikein pitäisi ymmärtää, se ei ole vielä aivan minulle selvinnyt.

Adja otti myös hoivatakseen pehmo-koiranpennun. Pehmo-tiikerikin oli tarjolla, mutta sen Adja päätti jättää minun ja Niehku-ystäväni hoiviin.Täytyyhän meilläkin olla pehmo kavereita!

Jotain on tainnut liikahtaa Viisaan mustan ja pehmo-Nallenkin sydänalassa. Niin rauhallisina ja tarkkavaisina ne seuraavat pentulaatikon karvapalloja. Ovat nyt parina päivänä saaneet aidan takana käväistä, kun taas meikäläinen on koko viikon saanut seurailla tapahtumia aitiopaikalla - olen vähän ylpeä edustani! Tarkemmin ajatellen sehän on kyllä meikäläisen, Saaga- kuningattaren, tehtäväkin valvoa valtakuntaansa.

Niehku- ystäväni odottelee jo, josko karvapallot vastaisivat leikkiinkutsuun....

Pentusten uinaillessa katselen minäkin omia päiväuniani. Viisas musta ei mahtunut sohvalle omalle huovalleen, koska olin valloittanut paikan. No se päätti sitten nukkua minun makuualustallani. Aika koomiselta se näytti: iso koira pienessä pedissä :)

Siirryinpä karvistelemaan oman kiipeilypuuni yläpetiin ruokakupin viereen - selällään...

... ja kylkeä kääntäen. Pentuhuoneesta kuuluu karvapallojen unelias tuhina, unihaukahdukset, vikinää, mutta minä jatkan omia päiväuniani.

Pieni ja hento ote..... ehkä.....