Pienessä kissanelämässäni on reilun viikon aikana tapahtunut uusia mullistuksia. Mamma viikko sitten ihmetteli, kun olin jo naukuillut parina yönä muutaman kerran. Ihmettelin itsekin levotonta oloani, koska yleensä nukun hyvin sikeästi omien ihmisteni ja paimensukuisteni vieressä. Lauantaina iltaa kohti oloni kävi yhä levottomammaksi ja kiertelin ympärin taloa etsiskellen, mouruten, naukuen... No siinä vaiheessa vihdoin mammanikin ymmärsi, että minusta on tulossa iso tyttö!

 

Välillä maltoin käydä katsomassa karvapallojen touhuja pentuhuoneen aidan takana, sitten iski taas levottomuus... Pohdiskelin löytyisikö talosta yhtään sopivaa sulhasehdokasta. Ystävät ovat ystäviä, joten Niehkun jätin pois laskuista. Nallen geenit ovat niin pehmoista luokkaa, ettei sitä voinut ajatellakaan. Valinnassa pitää ottaa huomioon paitsi upea ulkonäkö, niin myös energisen, rohkea, viisas, ylväs- sellainen johtajamainen geenistö - näin oma emoni opetti ja vaistoni minua johdattivat... Joten ehdottomasti siis talon viisas musta!  Sehän on upea mustaturkkinen, sopii meikäläisen väreihin oikein hyvin ja se on laumanjohtaja tuolla paimensukuispuolella ... joten reippaana tyttönä ajattelin sitten suorittaa kosiomenot. Oikein keimailevasti hiippailin viisaan mustan viereen kuonon eteen. Tepsuttelin siinä takajalkojani ja madalsin hieman ryhtiäni ja jotta tarkoitusperäni tulisi varmasti selväksi vedin hännänkin sivuun. Mutta ei sitten niin mitään vaikutusta - tai no, jos hölmistynyttä ilmettä ei lasketa. Kokeilin uudelleen- sama juttu. Mamma kaappasi minut syliinsä ja muistutti, että minä olen kissa ja tuo viisas musta on muuten koira ja kaikenlisäksi tyttö! Hitsi- ihan olin tuon seikan unohtanut levottoman mieleni kuohunnassa. Joten etsintä jatkui... muutaman päivän, sitten levottomuuteni tasaantui. Eka kiimani on nyt sitten ohitse!

Voin taas keskittyä kaikkiin kivoihin juttuihin. Ihan liian nuori olisin kyllä emoksi ollutkin, vastahan ylihuomenna täytän 8 kuukautta. Ihan helpotuksesta huokaisin, kun talossa ei ollut yhtään kollia - on tuo emon puuha aika vaativaa, kun Adjaa olen seuraillut. Haluan viettää vielä ehdottomasti huolettomia kissaneitokaisen päiviä.

Mutta kuluneen viikon aikana, kun osa päivistäni hukkaantui levottomaan vaelteluun, olivat pennut oppineet tasuttelemaan tasapainoisesti, painimaan toistensa ja Adjan kanssa oikein murinan kera. Pureskelemaan toistensa korvia, kuonokarvoja, tassuja, häntiä: naskaleiden pureutuessa oikein uppoavasti kohteeseen, kuului pentuhuoneesta aikamoisia vingahduksia - siis ihan eläimellistä karvapallojen menoa.

Vähänkö oltiin kateellisia ja loukkaantuneitakin Niehkun kanssa, kun jouduimme jäämään aidan taakse viisaan mustan päästyä tutustumaan pentuihin lähemmin. Siis niin epäreilua mielestäni! Mamma yritti selitellä, että tuo Nere on pentujen isoäiti, pitäähän sen päästä ekana tutustumaan... No mitäs pehmo-Nalle sitten siellä vieraili, pohdiskelin. Jaaaa, se on kuulemma pentujen eno - no justiinsa ja me ei sitten Niehkun kanssa olla mitään sukua vai?? Koitapas mamma muistaa, että ne ovat minun paimensukuisia alamaisiani, joten kyllä minulla on oikeus...

Viisas musta suhtautui pentuihin oikein ystävällisin elkein ja palasi huoneesta autuas ilme kuonollaan - IHANIA!

Riekunta jatkui ....

Lelutkin alkavat karvapalloja kiinnostaa. Onneksi mamma on jemmannut omat ihanat uudet huiskani hyllyn päälle turvaan - vain minä saan niillä leikkiä!

Yksi karvapallo halusi tulla meihinkin tutustumaan, joten tyydyimme aidan takaa seurusteluun...

Koska meikäläinen on kuitenkin kekseliäs tyttö, niin kokeilinpa uusia ulottuvuuksia!

Tassuni mahtuivat kuin mahtuivatkin aidan rakosista. Kurotus, venytys - haa melkein sain kosketuksen...

... nyt täysosuma :)

.. ja sitten nuuskitaan aidanraosta toistemme kuonoja - hei, et kyllä maista viiksiäni...

.. no älä nyt karkaa minnekään, vastahan me päästiin tutustumisen alkuun- vaikutit oikein kivalta karvapallolta.

Huonopuoli karvapallloissa on se, että ne jaksavat rallattaa vain hetken aikaa ja sitten ne menevät nukkumaan koiranunta pitkäksi aikaa - ne muodostavat oikein ison karvapallokasan, josta kuuluu tasainen unituhina. Mamma on kyllä lupaillut, että ihan pian pääsen minäkin niihin lähemmin tutustumaan - sitä odotellessa......