Saagamaiseen tyyliini olen ahkerasti tutkiskellut kohta tämän talon jokaisen mielenkiintoisen sopukan. Oivia piilopaikkojakin on löytynyt - on niin hauskaa leikkiä mamman kanssa kuurupiiloa. Minua suuresti huvittaa, kun se huutelee "Saaga, missä sinä olet, Saaga", ja kuljeskelee piilopaikkani ohi minua huomaamatta. No se nyt on vain pieni huvitus. Kyllä kuitenkin kaikkein mukavinta on kuljeskella mamman perässä ja söpöstellä ja kehräillä ja puskea. Mamma ihan kutsuukin minua ilmeisesti kulkemaan perässään, kun kutsuu nimeltä ja lisää perään sanan tule ( sillain korkealla ja kutsuvalla nuotilla) - toivottavasti mamma ei kuvittele, että opettelen koiramaisia juttuja!

Leikkihetket ne vasta kivoja on. Olen jo näyttänyt mammalle esimakua siitä kuinka vauhdikas neitokainen olen. Pyrähtelen, rallattelen, pyydystelen hiiriäni ja saalistan pyrstösulkia - onnistuinpa saamaan koko saaliin itselleni, kun oikein nakapasti kiskaisin - sulat saikin sitten oikein kunnolla kyytiä :)

Leikkihetkieni ajaksi mamma onneksi sulkee koirat makkariin - meno taitaisi yltyä vielä liian rajuksi minulle, jos koirat 3 x 15kg rymistelisi kanssani ja auttaisivat minua pyydystysleikeissäni.

Siis näin vaudikkaasti leikin, olen salamaakin nopeampi ;)

Kiipeilypuuni on ihan kertakaikkisen mahtava - sitä kun pääsee ylös ja alas - kuten talon rappusiakin. Koirat pääsevät perääni rappusissa, mutta eivät kiipeilypuuhuni - hahaa. Se luupää-Niehku kyllä on pari kertaa kokeillut onneaan kiipeilyn suhteen, mutta eihän se nyt koirilta suju- mitähän se oikein kuvittelee. Sen verran ulottuvainen se kuitenkin on, että mikäli makoilen alemmassa korissa, se juuri ja juuri yltää minua nuuskimaan ja sitten se nuolaisee ja saa kerralla koko naamani märäksi. On Niehku kuitenkin sen varran hassu ja hauska, että täytyyhän sille vähän kehrätä, kun se niin innokkaasti minua ihailee.

Lauantaiaamuna sitten mamma huolestuneena tekstaili kasvattajalleni, että syön kuulemma liian vähän tai en lainkaan. Kuka sitä nyt ehtii syödä, kun on niin paljon kaikenlaista uutta tutkittavaa. Nälkä kyllä kurni masussani ja onnekseni ilmestyi vielä yksi lautanen entisten ruokalautasteni viereen, siinä oli kanaa ja kermaviiliä - sitä oli ihan pakko syödä vähän enemmänkin. Ruokalepoa varten on aseteltu minulle sopivan kokoinen kulho keittiön tasolle.

Kulhossa mahtuu koisailemaan vähän eri asennoissakin...

Uneni kuitenkin keskeytyivät, kun mamma päätti siistiä talon karvoista- siis mistähän karvoista? Ei kai vaan minun turkistani? Oli kyllä pakko pötkiä kaikkein varmimpaan löytämääni piilopaikkaan, kun karvaimukone ilmestyi kaapista esiin ja piti niin kovaa meteliäkin. Koirat eivät kyllä olleet milläskään, mutta ehkä mamma ei niiden karvoja tarkoittanut ja ne tiesivät sen - joten pakoon ja piiloon! Ilmestyin vasta esiin, kun kone oli uudelleen laitettu kaappiin.

Illan koittaessa oli sitten söpöstelyn ja nautiskelun aika. Kaksi koirista- se viisas musta ja pehmo Nalle- makoilivat ja nukkuivat olohuoneen matolla lenkkeliyn väsyttäminä. Luupää-Niehku oli makkarissa, jotta saan kuulemma hetken olla rauhassa sen uteliailta lähestymisiltä. Joten olikin aivan mahtavaa aluksi uinailla sohvalla mamman vieressä siliteltävänä ja keräillä hyristellä. Sitten siirryin sohvalla olevaan omaan petiini- petiin, jonka kasvattaja Päivi viisaasti laittoi mukaani pentukodista. Petini on niin ihanan pehmeä:)

Pedissä makoillen katselin illan elokuvaa yhdessä mamman kanssa: se oli ihan mahtava kalamainen tarina suurelta valliriutalta Australiasta. Kylläpä oli värikkäitä makupaloja näytillä ja paljon! Ja paimensukuiset alamaiset katselivat elokuvaa ihan rauhallisina matolla makoillen - pitävätköhän nekin kala-aterioista?

Sitten haluan vielä lopuksi näyttää teille suuren huvitukseni kuvin: Siis minä Kuningatar Saaga istun ja makoilen kiipeilypuuni yläpedillä ja ....

... paimensukuiset alamaiseni istuvat nöyrinä minua ihaillen lattiatasolla. Ne ovat muuten tosi sinnikkäitä ihailijoita. tuo musta, Nere, ihaili minua perjantai-iltana ainakin pari tuntia!

 

Ja sitten tuo riehakkain Niehku, se nyt ei tahdo pysyä aloillaan paria minuuttia kauempaa. Se taitaa olla vähän pentu vielä! Tänä aamunakin se kohelsi hiekkalaatikkoni kumoon ja mutusteli yöateriani kupeistani - ihan mieletön koiranalku.